Yhdistyksen 10-vuotisjuhlavuoden teemaksi olimme valinneet ”Yhdessä uudelle vuosikymmenelle”.
Vuoden kohokohta oli 10-vuotisjuhla, jota alunperin oli tarkoitus viettää yhdistyksen perustamisen vuosipäivänä 25.5., mutta maaliskuun puolivälissä koronapandemia tuli ja sekoitti suunnitelmat. Koko loppukevään ohjelma jouduttiin perumaan.
Kun pandemia kesällä hieman helpotti, juhla saatiin onneksi kuitenkin pidettyä 28.9. Aitiopaikalle oli uskaltautunut 93 senioria, mutta ilman koronaa määrä olisi varmasti ollut suurempi. Juhlapuheen piti kouluneuvos Voitto Ranne. Tilaisuudessa julkistettiin yhdistyksen vasta laadittu historiikki ja luovutettiin OSJ:n myöntämät tunnustukset ja ansiomerkit.
Paluu kuluvan vuoden tapahtumiin
TAMMIKUU 2020
Ti 14.1. klo 14.00 CATS, elokuvateatteri Diana, Humalistonkatu 3. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen@gmail.com viimeistään pe 10.1. Saliin mahtuu 60 henkeä. Lipun hinta 9 €, maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Cats on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Tom Hooperin ohjaama musikaalielokuva, joka perustuu Andrew Lloyd Webberin samannimiseen musikaaliin vuodelta 1981, joka taas perustuu T. S. Eliotin runokokoelmaan Old Possum’s Book of Practical Cats vuodelta 1939. (Wikipedia)
Kesto 110 min. Katso traileri https://www.youtube.com/watch?v=FtSd844cI7U
Ti 21.1. Aitiopaikalla, Valtion Virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2:
– klo 13.00 Lounas, jonka jälkeen auditoriossa:
– klo 14.00 ”Särkynyt onni, populaarimusiikkimme ensimmäiset vuosikymmenet”, laulelmia ja jutustelua, Seppo Hovi.
Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään to 9.1. Lounas ja konsertti yhteensä 20 €, pelkkä konsertti 10 €.
La 25.1. Vihti ja Ateneum. ”Maailmalta löysin itseni – HELENE SCHJERFBECK” ja ”TAITEILIJOIDEN RUOVESI”. Lähtö Tuomiokirkkoaukiolta Launokorven bussilla klo 9.20. Ilmoittautuminen päättynyt. Katso lisää
HELMIKUU 2020
Ti 4.2. klo 14.00 Luento. Aurelia, Aurakatu 18. Hanna Suomela, Naisten Pankki, vapaaehtoistyötä kehitysmaiden naisten hyväksi. Lisäksi tietoisku ghanalaisesta kuurojen koulusta (House of Grace – School for Deaf), joka on toiminut 10 vuotta Ghanassa. Kahvit klo 13.30. Ilmoittautuminen viimeistään ti 28.1.
To 6.2. Emily Brontën ”Humiseva harju” Helsingin kaupunginteatterissa. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta. Ilmoittautuminen päättynyt. Katso lisää: https://hkt.fi/esitykset/humiseva-harju/
Su 9.- su 16.2. Toivottu lomamatka Teneriffalle Puerto de la Cruziin, hotelli Teneriffe Ving. Loman aikana voimme järjestää halukkaille retkiä. Yhteiset illanvietot paikallisissa ravintoloissa mahdollisia. Vastuullinen matkanjärjestäjä Tjäreborg laskuttaa jokaista henkilökohtaisesti. Ilmoittautumiset viimeistään pe 1.11., jolloin tarvitaan nimi, syntymäaika, osoite, matkapuh.nro ja mahdollinen sähköpostiosoite sekä haluttaessa aamiaisilmoitus ja loman pituus 1vk/2vk. Ennakkomaksu 200 € erääntyy 15.11. ja loppumaksu joulukuussa.
Hinta: 1 vko 659 €/jaettu kahden hengen huone, huone yhdelle +150 €.
Hinta: 2 vko 879 €/jaettu kahden hengen huone, huone yhdelle +300 € .
Hinnoissa on mukana kenttäkuljetukset, lentoateriat meno-paluu ja matkatavarat. Aamiainen lisämaksusta 32 €/vko, 2 vko 64€. Lennot: meno su 9.2. Turku 14.45, paluu su 16.2. tai su 23.2. Teneriffa klo 5.15.
Pe 14.2. klo 14.00 HELENE, elokuvateatteri Diana, Humalistonkatu 3.
Helene on tammikuussa 2020 ensi-iltansa saava Antti J. Jokisen ohjaama elokuva, joka kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Se perustuu Rakel Liehun samannimiseen Runeberg-palkittuun romaaniin. (Wikipedia)
Kesto 122 min. Katso lisää https://www.heleneelokuva.fi/
Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen@gmail.com viimeistään ma 10.2. Saliin mahtuu 60 henkeä. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla.
Pe 21.2. klo 14.00. ”Pukija”, Turun kaupunginteatteri, Pieni näyttämö. Näytelmä täydellisestä omistautumisesta. Takahuoneen tähtinä loistavat Esko Roine ja Asko Sarkola. Kesto: n. 2 h 45 min väliaikoineen. Lippu ja väliaikatarjoilu 40 €. Ilm. ja maksu viim. to 30.1.
Ke 26.2. klo 15.00–17.00. Blini-iltapäivä Aitiopaikalla, Valtion Virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2. Isoja blinejä, lisukkeina mätimousse, sipuli, sienitäyte ja savuporotäyte. Kahvi, tee ja Crème brûlée, marinoituja marjoja. Hinta 22 €. Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään ke 19.2.
To 27.2. klo 14.00. Vuosikokous, Aurelia, Aurakatu 18. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan edustajat OSJ:n vuosikokoukseen Helsingissä ke 29.4. Kahvitarjoilu klo 13.30. Tarjoilun vuoksi toivomme ilmoittautumiset to 20.2. mennessä.
MAALISKUU 2020
Ma 2.3. klo 14.00. Luento Turun kaivauksista, arkeologi Kari Uotila. Aurelia, Aurakatu 18. Kahvit klo 13.30. Ilmoittautuminen viimeistään ma 24.2. Katso Turun arkeologisista kaivauksista kertova Ylen uutiset vuodelta 2018: yle.fi/uutiset/3-10281229
Ke 4.3. klo 19.00. Niskavuoren nuori emäntä, Turun kaupunginteatteri. Ajaton klassikko, jossa kulkevat rinnakkain henkilökohtainen draama sekä isot yhteiskunnalliset murrokset. Lippu 42 €, ilmoittautumiset viimeistään pe 31.1.
Ti 10.3. klo 13.00. Lounas, Wiklund, Trattoria. Omakustannus n. 12 €. Ilm. ma 2.2. mennessä.
To 12.3.2020.
Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka
Peruutettu! Pe 13.3. klo 19.00. ”Serenadi” sinfoniakonsertti, Turun konserttitalo. Laulumusiikista vastaa tenori Topi Lehtipuu ja esittää yhdessä Jukka Harjun (käyrätorvi) kanssa Benjamin Brittenin serenadin op. 31. Sian Edwardsin johtamassa konsertissa kuullaan lisäksi Maurice Ravelia ja Antonín Dvořákia.
Ma 16.3. klo 14.30 ja klo 11.45 (lisänäytös) Parasite, elokuvateatteri Diana.
Ma 16.3.2020.
Suomen hallituson todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi.
Peruutettu! Ma 16.3. klo 19.00. ”Yhtä matkaa”, Turun kaupunginteatteri, Päänäyttämö. Tervetuloa poikkeukselliselle ”junamatkalle”. (Seela Sella, Puntti Valtonen, Safka Pekkonen).
Peruutettu! Ke 18.3. ERJA LYYTINEN – BLUESKUNINGATAR – KIERTUE Salossa, teatteri Provinssissa. Hinta 45 €, sisältää kuljetuksen reitillä Loimaa-Turku-Salo ja takaisin, konserttilipun ja väliaikatarjoilun (kahvi + suolainen piirakka). Matkanjohtajana Jari Alppiranta. Uusi ajankohta 3.10.
Peruutettu! Ke 18. – pe 20.3. GEORG OTS 100-OOPPERAGAALA Pärnun konserttisalissa. Oma bussi mukana, majoitus hotelli Pärnu. Matkan hinta 260 € 2hh huoneessa/310 € 1hh. Hintaan sisältyy lippu Georg Ots 100-oopperagaalaan, lounas tulopäivänä hotelli Pärnussa, opastettu kiertokävely Pärnun keskustassa ja tutustumiskäynti uuteen Wasa Hotel & Health Center -hotelliin.
Peruutettu! Ti 24.3. klo 14.00. Luento. ”Käytännön neuvoja nivelten hoitoon”, työterveyshoitaja Eeva Himmanen, Aurelia, Aurakatu 18. Kahvit klo 13.30.
Peruutettu! Ma 30.3. klo 18.00. ”Muistan viisikymmenluvun”, Sigyn-sali, Linnank. 60, Turku. Hannu Lehtonen, laulu ja saksofoni, Seppo Hovi, piano ja tarinat, Jarno Kuusisto, harmonikka. Uusi ajankohta 24.9.
Ti 31.3.2020
Hallitus antoi asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koko maassa. Ravitsemisliikkeiden pitää olla suljettuna lauantaista 4.4.2020 alkaen. Rajoitukset ovat voimassa toukokuun loppuun asti.
HUHTIKUU 2020
Peruutettu! To 2.4. klo 13.00. Keväinen lounastapaaminen Aurajoen rannalla Hus Lindmanissa, Piispankatu 15. Omakustannus n. 18 €. Ilmoittautumiset ke 25.3. mennessä. ”Ravintola Hus Lindman Keskiajalta tähän päivään”
Peruutettu! La 4.4. klo 14.00. Muistojen Bulevardi | Turun filharmoninen orkesteri, Uusi ajankohta 1.11.”Muistojen bulevardi”, Turun konserttitalo. Loistelias kevätkonsertti kokoaa konserttisalin lavalle huippunimet. Musikaalin, operetin ja elokuvasävelmien unohtumattomat klassikot tempaavat kuulijan mukaansa menneen maailman glamouriin. Lippu 52 €, ilm. ja maksut ma 2.3. mennessä. Katso lisää »
Peruutettu! Ma 6.- ke 8.4. Kuntoloma, Kisakeskus, Pohjankuru. Hinta 130 € (tai 150 € 1 h huoneessa) sisältää myös bussikuljetuksen. Ilmoittautuminen ja maksut viimeistään su 15.3. Katso ohjelma ». Lähtö ma 6.4. klo 8.00 tuomiokirkkoaukiolta. Paluu Turkuun ke 8.4. n. klo 17.00.
Huom. No Time to Die -elokuvan ensi-ilta viivästyy koronaviruksen vuoksi ja elokuvakerhon huhtikuun elokuva on jouduttu vaihtamaan:
Peruutettu! Ti 14.4. klo 14.00. Upseeri ja vakooja, elokuvateatteri Diana, Humalistonkatu 3. Saliin mahtuu 60 henkeä. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Tositapahtumiin perustuva elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlien Hopeisella leijonalla vuonna 2019. Vuoden 2020 César-gaalassa ohjaaja Roman Polanski voitti parhaan ohjaajan palkinnon ja elokuva palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta (Polanski, Harris) sekä parhaasta puvustuksesta (Pascaline Chavanne). Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen[at]gmail.com viimeistään pe 10.4.
Peruutettu! Siirrettiin lokakuuhun.
Ke 15.- ke 22.4. Georgia, Kaukasuksen helmi. Kahdeksan päivän matka maahan, jossa Eurooppa ja Aasia kohtaavat. Matkan hinta 1435 € (jos vähintään 30 hlö), ennakkomaksu 300 € laskutetaan tammikuussa 2020. Kannattaa ilmoittautua heti, viimeistään ma 16.12.2019. Vastuullinen matkanjärjestäjä Kon-Tiki Tours Oy. Matka ei sovi liikuntarajoitteisille.
Peruutettu! Pe 24.4. klo 19.00. ”Sininen rapsodia”, sinfoniakonsertti, Turun konserttitalo. Pianisti Andreas Boyden tulkitsee George Gershwinin Rhapsody in Bluen taituroiden taidemusiikin ja jazzin välimaastossa. 1920-30-lukujen Amerikasta haettujen sävelten illassa kuullaan lisäksi Samuel Barberin, Ernest Blochin, Roy Harrisin ja Aaron Coplandin teoksia. Kapellimestarina on Jonathan Stockhammer. Lippu 19 €, ilm. ja maksut ma 23.3. mennessä.
Peruutettu! Ma 27.4. klo 14.00. Luento. ”Sydäniskuri, mikä se on?”, Aurelia, Aurakatu 18. Sairaanhoitaja, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Miia Rosenqvist kertoo miten tulisi toimia elvytystilanteessa. Kahvit klo 13.30. Ilmoittautumiset ma 20.4. mennessä.
Peruutettu! Ke 29.4. klo 13.00. ”Toinen tuntematon”, Turun kaupunginteatteri, Sopukka. Millaisia ovat sota-ajan tarinat, kun ne kerrotaan naisten silmin? Kesto: 1 h 15 min, ei väliaikaa. Lippu 25 €, ilm. ja maksut pe 28.2. mennessä. Katso lisää »
TOUKOKUU 2020
Peruutettu! Pe 1.5. klo 15.00. ”Vappuiloa”, jatsahtava iloittelu, Turun konserttitalo. Suomen tämän hetken ykkösjazzlaulajaksi tituleerattu Aili Ikonen tulkitsee sävelmiä sinfoniaorkesterisovituksina, kapellimestari Jaakko Kuusisto, Turun filharmoninen orkesteri. Ilmoittautumiset ja maksu 19 € ma 30.3. mennessä. Katso lisää »
Peruutettu! Ti 5.5. Tutustuminen golfiin. Kankaisten Golf. Hinta 45 €, sisältää golfin esittelyä, lajiharjoittelua, kahvin ja ruoan sekä bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset ja maksut pe 24.4. mennessä. Lähtö klo 13.30 tuomiokirkkoaukiolta. Toteutuu, jos vähintään 20 osallistujaa.
Peruutettu! To 14.5. klo 14.00. Kevätlaulajaiset, Ilmaristen matkailutilalla. Keittolounas ja kahvit. Bussi tuomiokirkkoaukiolta klo 13.30. Bussiin voit ilmoittaa nousevasi myös Tampereentien Prisman edessä olevalta pysäkiltä (Jokipelto, nro 231). Hinta 20 €. Ilm. ja maksut viimeistään to 7.5.
Peruutettu!
Ma 25.5. klo 14.00. ”YHDESSÄ UUDELLE VUOSIKYMMENELLE!” Turun seudun senioriopettajat ry:n 10-VUOTISJUHLA, Aitiopaikka, Valtion Virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2 Turku. Erikoislounas, ohjelmaa, kakkukahvit. Hinta 20 €. Ilmoittautumiset ja maksut ma 18.5. mennessä.
Peruutettu! Ti 26.5. Kokopäiväretki Sastamalaan, vetäjinä Leena Paukio ja Seija Somerpalo. Hinta 35 €, sisältää bussimatkan, opastukset Pyhän Marian ja Pyhän Olavin kirkoissa sekä lounaan Tyrvään pappilassa. Päivän aikana halukkaat voivat osallistua valitsemalleen patikkaretkelle (reitit 5 km tai 7 km). Vaihtoehtona patikoinnille on tutustuminen suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta. Ilmoittautumiset ja maksut ti 12.5. mennessä. Katso lisää »
Peruutettu! Su 31.5. – to 4.6. KESÄINEN RUOTSI JA GÖTAN KANAVA. Vihdoinkin mielenkiintoinen lähimatka länsinaapuriimme. Hinta à 798 €/hlö (min. 40 lähtijää) / à 855 €/hlö (väh. 30 lähtijää). HUOM! Sitovat ilmoittautumisetviimeistään pe 20.3. mieluiten s-postilla Kon-Tiki Toursiin groups.turku@kontiki.fi otsikolla: GÖTA KANAL 2020. (P. 045 1242003). Ilmoittautuessasi anna nimesi (kuten passissa), syntymäaikasi (ppkkvv), postiosoitteesi, puhelinnumerosi, s-postiosoitteesi sekä huonekaverisi ja mahdolliset erikoisruokavaliot ja muut erityistoiveet. Matkanjärjestäjä laskuttaa ennakkomaksun à 300 € /hlö ja loppumaksun, joka erääntyy 6 viikkoa ennen matkan alkua. Katso upea täydenpalvelun ohjelma »
KESÄKUU 2020
Peruutettu! Ke 10.6. klo 18.00. ”Mieletön telakan historia”, Ruissalon telakka, Hevoskarintie 23 Turku. Valtteri Roihan kirjoittama ja Mika Nuojuan ohjaama Mieletön telakan historia on pikakelauskomediana tehty ylistyslaulu turkulaiselle laivateollisuudelle. Linnateatterin käsittelyyn pääsee oikeutetusti Turun teollisuuden sydän kaikkine vaiheineen, mielenkiintoisine henkilöineen, upeimpine aluksineen – musiikkia unohtamatta. Saapuminen helpointa Fölillä tai vesibussilla. Lippu 30 €. Ilmoittautumiset ja maksu pe 8.5. mennessä. Katso lisää »
Peruutettu! La 13. – su 14.6. Ilmajoki. Ilmoittautuminen päättynyt. Muutamia paikkoja jäljellä, kysy Mirjam Sandellilta puh. 050 514 1910, sandellmirjam[at]gmail.com
ELOKUU 2020
Peruutettu! Pe 14. – su 16.8. Matka Birgitta-festivaalille Tallinnaan. Mahdollisuus valita 2 oopperaesitystä: pe Aida ja la Jevgeni Onegin. Lauantaina opastettu kierros Tallinnan uudelle trendialueelle – mielenkiintoiselle ja kehittyvälle Noblessnerin sukellusvenetelakka-alueelle, jossa olutmaistiaiset sekä lounas Põhjalan panimoravintolassa. Matkapaketin hinta 298 €/hlö, 2h huoneessa, kun ryhmässä on 40 matkustajaa (tai 387 €/hlö, 1h huoneessa). Majoitus Park Inn by Radisson Centralissa. Lisähintaan oopperaliput 48 €/esitys ja myöhäinen aamiainen menomatkalla 18 € sekä lounasbuffet ruokajuomineen paluumatkalla 26 €. Ilmoittautumiset viimeistään pe 20.3. Vastuullinen matkanjärjestäjä Abelita Oy laskuttaa toukokuussa matkan ensimmäisen erän 50 € + oopperalippujen hinta, loppuosan heinäkuussa. Katso ohjelma »
Ma 17.8. klo 14.00. ”Terapiaa tunisialaisittain” (Un Divan à Tunis), elokuvateatteri Diana, Humalistonkatu 3. Hurmaava elokuva ranskalaistuneesta psykoanalyytikosta Selmasta (Golshifteh Farahani), joka palaa kotiinsa Tunisiaan aikeenaan avata psykoanalyytikon vastaanotto. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle viim. ke 12.8. helkkyvesterinen[@]gmail.com. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Katso elokuvan traileri.
Ma 24.8. klo 17-18.30. Kävely Turun kauneimmassa puistossa vanhalla hautausmaalla ja opastus teemana 1800- ja 1900-lukujen mahtisuvut. Osallistumismaksu 3 € kerätään paikan päällä, varaa tasaraha. Oppaana Seija Somerpalo, tarvittaessa myös Leena Tiusanen. Ilm. viimeistään la 22.8. Kokoontuminen Uudenmaantien puolella kukkakioskin edessä.
KERHOT KEVÄT 2020
Kerhot kokoontuvat osoitteessa Aurakatu 20 F Turku klo 13.00 ellei toisin ole ilmoitettu. Portilla ja ovella on TOAY:n summeri. Voit kysyä Lukupiiristä ja Seniorisanailijoista Annukka Syrjäseltä 050 342 7195, Viinikerho 1:stä Eeva Grönroosilta 040 540 2483, Viinikerho 2:sta Marjaliisa Pyöli-Vainiolta 050 560 7424, Kädentaitajista Seija Somerpalolta 050 089 9930 ja Elokuvakerhosta Helkky Vesteriseltä 040 514 1054. Uudet jäsenet ovat tervetulleita kerhoihin, joissa on tilaa.
Lukupiiri: 17.1. Sahar Delijami, Jakarandapuun lapset, 14.2. Eija-Riitta Korhola, Kuolemaa nopeampi, Peruutettu: 20.3. Olga Tokarczuk, Alku ja muut ajat tai Päivän talo, yön talo, Peruutettu: 24.4. Jenny Erpenbeck, Mennä, meni, mennyt, Peruutettu:15.5. Juha-Pekka Koskinen, Tulisiipi.
Keskustelukerho Seniorisanailijat 13.1., 10.2., Peruutettu: 16.3., Peruutettu: 20.4. ja Peruutettu: 11.5. Sanailijat vaihtavat mielipiteitä lähes kaikenlaisista asioista, tule mukaan keskustelemaan!
Viinikerho 1 (”In vino veritas”): ti 14.1., ke 5.2., to 12.3. Peruutettu: ti 14.4. ja Peruutettu: ke 13.5. Tällä hetkellä täynnä.
Viinikerho 2 (”Vin och lever”): ma 20.1., ti 25.2. Peruutettu: ti 28.4. ja Peruutettu: to 14.5. Tällä hetkellä täynnä
Kädentaitajat: ke 29.1., to 5.3. Peruutettu pe 3.4.
Elokuvakerho: ti 14.1., pe 14.2., ma 16.3. ja ti 14.4.
SYYSKUU 2020
Peruutettu vähäisen osanottajamäärän vuoksi!
Pe 4.9. Ulkoilemaan yhdessä! Retki Kurjenrahkan kansallispuistoon, jossa perehtyminen geokätköilyyn oppaan johdolla. Hinta 60 € sisältää bussin, retkieväät ja opastuksen. Ilm. ja maksut viim. ti 18.8. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta. Katso lisätietoa ja ohjeita kotisivuilta. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Ti 8.9. Retki Uuteenkaupunkiin. Monipuolinen ohjelma, buffetlounas hotelli Aquariuksessa ja iltapäiväkahvit. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta. Hinta 60 €. Ilmoittautuminen ja maksut viimeistään pe 4.9. Katso tarkempi ohjelma.
To 10.9. klo 14.00. Kokeilemme striimausta. Juho Rantasen kevyt syyskonsertti Loimaalta. Juho laulaa, soittaa kitaraa ja tarinoi musiikin lomassa. Esittää pyydettäessä lähes mitä vaan. Toteutus Novidan media-ala. Esitys tapahtuu Youtuben kautta, mutta ei edellytä sen aiempaa käyttökokemusta. Linkki esitykseen tulee tänne yhdistyksen nettisivulle paria päivää ennen tuota H-hetkeä. Yleisöllä mahdollisuus interaktiiviseen kanssakäymiseen ja yhteisöllisyyteen kotisohvalta käsin.
Ma 14.9. klo 14.00. Lounas, Aitiopaikka. Omakustannus n. 11 € maksetaan paikan päällä. Ilmoittaudu viimeistään ma 7.9.
Ti 15.9. klo 14.00. Luento. ”Käytännön neuvoja nivelten hoitoon”, työterveyshoitaja Eeva Himmanen, Huom. paikka vaihtunut: Panimoravintola Koulu, Wecksell-sali, Eerikinkatu 18. Kahvit klo 13.30. Ilm. viimeistään ti 8.9.
To 17.9. klo 14.00. ”Upseeri ja vakooja”, elokuvateatteri Diana, Humalistonk. 3. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen[at]gmail.com viimeistään ma 14.9. Tositapahtumiin perustuva elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlien Hopeisella leijonalla vuonna 2019. Vuoden 2020 César-gaalassa ohjaaja Roman Polanski voitti parhaan ohjaajan palkinnon ja elokuva palkittiin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta sekä parhaasta puvustuksesta. Katso traileri.
Peruutettu! Pe 18./19. – to 24.9. Tuntematon, autenttinen Wales. (6 päivää/1+5 yötä) 18.-19.9. yöpyminen lentokenttähotellissa, lähtö 19.9. Finnairin lennolla Manchesteriin. Matkan hinta 1590 € edellyttää 35 henkilöä. Ennakkomaksu: 300 €/hlö, kun matkan minimiosallistujamäärä on koossa, loppulasku lopullisen osallistujamäärän vahvistuttua. HUOM! Sitovat ilmoittautumiset mieluiten sähköpostitse viimeistään ma 20.4. Kon-Tiki Toursiin groups.turku@kontiki.fi otsikolla: WALES 2020. (Puh. 045 1242003). Ilmoittautuessasi mainitse nimesi (kuten passissa), postiosoitteesi, puhelinnumerosi, s-postiosoitteesi sekä huonekaverisi ja mahdolliset erikoisruokavaliot ja muut erityistoiveet.
Ti 22.9. klo 19.00. ”Don Juan”, Turun kaupunginteatteri, päänäyttämö. Molièren klassikkokomedian Don Juanille mikään ei ole pyhää. Pääosissa Eero Aho ja Hannes Suominen. Lippu 37 €. Joitakin paikkoja vapaana. Ilm. ja maksu viimeistään to 20.8. Katso lisää.
Peruutettu! Konsertti siirtyy kevääseen.
To 24.9. klo 18.00. ”Muistan viisikymmenluvun”, Sigyn-sali. Seppo Hovin juontama konsertti herättää henkiin 50-luvun Lauantain toivotut -ohjelman. Mustasukkaisuutta, Mambo Italiano ja moni muu suosikkilaulu saa tulkin Hannu Lehtosen upeasta lauluäänestä. Lisäksi mukana on kultaisen harmonikan voittaja, virtuoosimainen Jarno Kuusisto. Katso lisää. ”Konsertti nousee totaalisesti 50-luvun tunnemaisemasta. Hyvien melodioiden ja tarinoiden myötä muistot – makuineen ja tuoksuineen – tulevat elävästi mieleen ihmisille, jotka sen ovat kokeneet.” – Seppo Hovi
Ma 28.9. klo 14.00. Turun seudun senioriopettajat ry:n 10-VUOTISJUHLA, Aitiopaikka, Valtion Virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2 Turku. Juhlalounas, ohjelmaa, kakkukahvit. Hinta 20 €. Ilm. ja maksut ma 21.9. mennessä.
LOKAKUU 2020
Peruutettu! Pe 2. -pe 9.10. Georgia, Kaukasuksen helmi. Kahdeksan päivän matka maahan, jossa Eurooppa ja Aasia kohtaavat. Vastuullinen matkanjärjestäjä Kon-Tiki Tours Oy. Matka ei sovi liikuntarajoitteisille. Katso päivitetty ohjelma»
UUTTA ma 5.10. klo 10. Seniorikävely Piispankatu ja yliopiston alue. Lähtö Tuomiokirkon portailta. Aloitamme kerran kuussa toteutettavat seniorikävelyt. Ulkoiluvastaaviksemme lupautuneet Leena Paukio ja Maarit Rousi ovat suunnitelleen meille syksyksi kolme noin tunnin mittaista kävelyä. Varaa mukavat kävelyvarusteet ja ota halutessasi mukaan sauvat. Lenkille ilmoittaudutaan Eija Ketolalle ilmo.tsso[@]gmail.com viim. edellisenä päivänä.
Ti 6.10. klo 14.00. Lounas, Ravintola Gunnar (Seurahuone), Humalistonkatu 2, Turku. Omakustannus 13,90 €. Ilm. ti 29.9. mennessä.
La 10.10. klo 14.00. ”Cabaret”, Willkommen! Rakastettu musikaali ensimmäistä kertaa Turun kaupunginteatterissa. Lippu 52 €, maksut ja ilmoittautumiset viim. ti 8.9. Katso lisää.
Ti 13.10. ERJA LYYTINEN – BLUESKUNINGATAR -KIERTUE Salossa, teatteri Provinssissa. Hinta 45 €, sisältää kuljetuksen reitillä Loimaa-Turku-Salo ja takaisin, konserttilipun ja tarjoilun (bussissa tai väliajalla).Matkanjohtajana Jari Alppiranta. HUOM! LÄHTÖ LOIMAALTA, Osuuspankin pysäkiltä klo 16.30 ja Turusta tuomiokirkkoaukiolta noin klo 17.30. Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään pe 4.9. Katso lisää. Guitar World -lehden lukijaäänestyksen mukaan Erja Lyytinen oli Euroopan johtavia bluessoittajia ja Eric Claptonin jälkeen paras Yhdysvaltojen ulkopuolelta tuleva muusikko.
Peruutettu! Ke 14.10. klo 19.00. Duke Ellington Orchestra, Turun konserttitalo. Perinteistä jazzia jo kolmannessa polvessa. Katso lisää. (Siirtyy kevääseen mahdollisesti 6.4.)
Peruutettu: To 15.10. ”Väinö Linnan syntymästä 100 vuotta”, retki Linnan syntymäseudulle Urjalaan. Lähtö klo 8.00 tuomiokirkkoaukiolta. Hinta 75 € sisältää bussin, ohjelman, lounaan ja kahvit. Maksut ja ilm. viim. pe 9.10. Matkan järjestäjä Star Tours Oy/Ritvan matkat. Katso lisää.
Peruutettu! La 17.10 – su 25.10. Viinimatka Sloveniaan ja Itävaltaan. Matkanjohtajana viiniasiantuntija Antero Mattsson. Hinta 1395 € (max 44 h). Lisätiedot ja ilmoittautumiset maaliskuun loppuun mennessä Marjukka Penttiselle, marpentti[at]gmail.com, puh. 0408344814. Lähtö lauantaina Lehtimäen bussilla Turun linja-autoasemalta klo 12.50. Lento Finnairilla Hki – Ljubljana. Paluu Finnlinesilla Travemundesta Helsinkiin. Kohteessa suomalainen kuljettaja ja bussi, joka tuo ostokset Turkuun. Passi tai EU-henkilökortti on tarpeen. Katso ohjelma » Laskutt
Ma 19.10. klo 14.00. Elokuvakerho: ”Aalto”, elokuvateatteri Diana, Humalistonk. 3. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen[@]gmail.com viimeistään pe 16.10. – Palkitun dokumentaristin Virpi Suutarin dokumenttielokuva modernismin mestareista arkkitehti Alvar ja Aino Aallosta sekä heidän teoksistaan ympäri maailmaa. Aino Aallon tarina Alvarin tasa-arvoisena kollegana nousee ansaitusti esiin. Syvälliseen arkistotyöhön ja nykypäivässä kuvattuun materiaaliin pohjautuva dokumentti kuljettaa katsojan kiehtovalle matkalle Aaltojen rakkaustarinaan ja heidän ajatteluunsa ikonisten teosten taustalla. Kesto: 1 t 43 min. Katso traileri>>
UUTTA! Ke 21.10. klo 10.00 Kulttuurikävely Aleksanteri I Auran rannoilla, kokoontuminen Vähätorilla kirjaston edessä. Osallistumismaksu 3,00 € kerätään paikan päällä (varaa tasaraha). Ilm. ma 19.10. mennessä.
Pe 23.10. klo 19.00. ”Hemåt över isen” (Jään yli kotiinpäin) Åbo Svenska Teater. Rosoista romantiikkaa ja saaristolaisdraamaa, tekstitys suomeksi ja ruotsiksi. Liput ensimmäiseltä parvelta 47,00 €. Maksut ja ilmoittautumiset viimeistään ti 22.9. Katso lisää>>.
Ke 28.10. Taidematka Helsinkiin. Lähtö klo 8.00 tuomiokirkkoaukiolta. Didrichsenin taidemuseo: Vincent van Gogh -näyttely, Amos Rex: Egyptin loisto -näyttely. Menomatkalla omakustanteinen kahvitauko Lahnajärvellä, ruokailu Tarvaspään kahvilassa. Hinta 86 €, josta museokortilla saa 24 € alennuksen (mainitse ilmoittautuessasi). Paluu Turkuun n. klo 18.30. Retki on suunniteltu 30:lle, bussi on 56-paikkainen, joten siellä on väljät tilat. Suosittelemme maskien käyttöä bussissa ja museot edellyttävät niitä. Matkanjärjestäjä J & M Launokorpi. Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään ma 12.10. Katso lisää>>.
To 29.10. klo 19.00. ”Naurua kolmannella”, Turun kaupunginteatteri, vierailuesitys. Huumorimusiikin klassikot Martti Suosalo, Mikko Kivinen ja Otto Kanerva sekä kapellimestari Kalle Torniainen! Huumori herää eloon Repe Helismaan, Veikko Lavin, Jope Ruonansuun, Jaakko Tepon, Gösta Sundqvistin, Juicen, Lapinlahden Lintujen, Vesa-Matti Loirin ja Esa Pakarisen tunnetuksi tekemissä lauluissa. Liput 42 €, ilmoittautumiset ja maksut viimeistään pe 25.9. Kesto n. 2 h 15 min, sisältää väliajan. Katso lisää>>
Siirretty! Uusi ajankohta 30.10.
21.10. Piknik päiväristeily. Laivayhtiö on perunut muut kuin viikonlopun risteilyt.
Pe 30.10. Piknik päiväristeily Amorella/Grace. Amorellan kokoustilassa hyödyllisten kännykkäsovellusten esittelyä ja muuta digiosaamiseen liittyvää. Hintaan 37 € sisältyy myös kahvi/tee ja hedelmät kokousaulassa sekä buffet-päivällinen. Paluumatkalla kaksi hyttiä tavaroille. Ilmoittautumiset syntymäaikoineen Eija Ketolalle ilmo.tsso[@]gmail.com tai p. 050 528 1783 (ma-pe klo 10–18) ja maksut yhdistyksen tilille viimeistään pe 25.9. Lippujen jako Vikingin terminaalin toisessa kerroksessa klo 7.45-8.00. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy. Aikataulu ja ohjelma»
MARRASKUU 2020
Peruutettu! Su 1.11. klo 14.00. ”Muistojen bulevardi”, Turun konserttitalo. Maria Ylipää, Pentti Hietanen, Angelika Klas ja Jukka Nykäsenjohtama 10-henkinen orkesteri. Mielenkiintoinen kokonaisuus kansainvälisiä ja suomalaisia hittejä. Konsertin kesto 2 t 15 min sis. väliajan. Katso lisää>>. Konsertti siirtyy kevääseen.
UUTTA! Ma 2.11. klo 10. Seniorikävely Katariinan kirkko ympäristöineen. Lähtö Katariinan kirkolta. Ulkoiluvastaaviksemme lupautuneet Leena Paukio ja Maarit Rousi ovat suunnitelleen meille syksyksi kolme noin tunnin mittaista kävelyä. Varaa mukavat kävelyvarusteet ja ota halutessasi mukaan sauvat. Lenkille ilmoittaudutaan Eija Ketolalle ilmo.tsso[@]gmail.com viimeistään edellisenä päivänä.
Peruutettu! Ti 10.11. ”Stalinin suloinen ruoska”, Helsingin kaupunginteatteri. Hirtehisen komedian tapahtumat sijoittuvat hotelli Torniin, kun valvontakomission johtaja Andrei Zdanov (Sixten Lundberg) on joutunut vasten tahtoaan Helsinkiin komennukselle. Hinta 60 €. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta, lounas matkalla. Paluu Turkuun n. klo 18.00. Ilmoittaudu to 8.10. mennessä Eija Ketolalle ilmo.tsso[@]gmail.com tai p. 050 528 1783. Maksut yhdistyksen tilille FI09 8200 4710 5997 65. Lähtö klo 9.00 tuomiokirkkoaukiolta, lounas matkalla. Paluu Turkuun n. klo 18.00. Katso lisää.
To 12.11. klo 13.00. Lounas ja tutustuminen Turun uusimpaan hotelliin. Historialliselle Kupittaan alueelle on avattu Original Sokos Hotel Kupittaa, Joukahaisenkatu 6, sisäänkäynti Tykistökadun puolelta, Kupittaan asemakäytävän yhteydestä.. Mielenkiintoinen uutuus Elli-bistroineen ja kattoterasseineen. Pieni esittely ja lounas 12,70 €, joka maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen viimeistään ma 2.11. Katso lisää.
La 14.- su 15.11. Matkanjohtajakoulutus. Yhdistyksemme järjestää kaksipäiväisen matkanjohtajakurssin Turussa. Kurssin vetäjänä on matkailun lehtori Pauli Verhelä. Koulutus sisältää kumpanakin päivänä kaksi puolentoista tunnin luentoa, välillä kahvitauko. Saat hyödyllistä tietoa ryhmämatkoista, vaikka et varsinaiseksi matkanjohtajaksi aikoisikaan.Toivomme osallistujia omasta ja lähiyhdistyksistä. Kurssin hinta 50 €, josta yhdistyksemme sponsoroi omille jäsenilleen puolet. Ilm. Seija Somerpalolle seija.somerpalo[@]gmail.com viim. ma 2.11., samoin maksut yhdistyksen tilille. Katso ohjelma ja kouluttajan esittely.
Peruutettu: La 14.11. klo 19.00. Jorma Uotisen 50-vuotistaiteilijajuhla, Turun Konserttitalo. Tanssija, laulaja, koreografi ja televisiopersoona Jorma Uotinen juhlii 50 vuotta kestänyttä taiteilijauraansa laajalla konserttikiertueella ympäri Suomea ensi syksynä. Huomion arvoista on myös, että Jorma Uotinen täytti kunnioitettavat 70 vuotta kesäkuun 28. päivä. Liput 40 €, ilmoittautuminen ja maksut ma 12.10. mennessä. Kesto 2h 30 min. Katso lisää»
UUTTA! Ma 16.11. klo 10 Kulttuurikävely Patsaat kertovat, kokoontuminen tuomiokirkon edessä. Osallistumismaksu 3,00 € kerätään paikan päällä (varaa tasaraha). Ilm. pe 13.11. mennessä. Huom. Yhdistys sponsoroi kierroksen!
Ti 17.11. klo 14.00. Elokuvakerho: ”Tove”, elokuvateatteri Diana, Humalistonk. 3. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen[@]gmail.com viimeistään su 15.11. Katso traileri TOVE on vangitseva draama maailmankuulun taiteilijan luovasta energiasta sekä identiteetin ja vapauden etsinnästä. Kesto: 1 t 55 min.
Peruutettu: Ti 24.11. klo 17.00. Joululaulajaiset, Henrikin kirkon Ruususali. Glögi ja torttukahvit.
Peruutettu: To 26.11. klo 19.00. ”Vanhoja poikia”, Turun kaupunginteatteri. Lauluja Saimaan rannalta, esittäjinä näyttelijät: Esko Roine, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen, Tuomas Uusitalo. Lippu 25 €, paikat parvekkeella.
UUTTA! Ma 30.11. klo 10. Seniorikävely Tuomiokirkon kuusen luota jokirantaa ja siltoja pitkin Puolalan mäelle. Lähtö Tuomiokirkon portailta. Ulkoiluvastaaviksemme lupautuneet Leena Paukio ja Maarit Rousi ovat suunnitelleen meille syksyksi kolme noin tunnin mittaista kävelyä. Varaa mukavat kävelyvarusteet ja ota halutessasi mukaan sauvat. Lenkille ilmoittaudutaan Eija Ketolalle ilmo.tsso[@]gmail.com viimeistään edellisenä päivänä.
JOULUKUU 2020
Peruutettu: To 3.12. klo 14.00. Joulujuhla, Ilmaristen matkailutila. Hinta 35 € sisältää kuljetuksen ja jouluaterian ohjelmineen. Lähtö bussilla klo 13.15 tuomiokirkkoaukiolta.
Peruutettu: Ti 8.12. klo 19.00. ”Nokia”, yritystarina ylitse muiden, Turun kaupunginteatteri. Nokia toi aikanaan Suomeen tuhottomasti rahaa, mutta ennen kaikkea työtä, itsetuntoa ja osaamista, jonka pohjalta kasvoi uusia yrityksiä. Lippu 40 €, ilm. ja maksut viim. to 5.11.
Peruutettu: Pe 11.12 klo 19.00. ”Oodi ilolle”, Turun konserttitalo. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden huipentumana kuullaan säveltäjän mahtipontinen yhdeksäs sinfonia. Samalla otetaan varaslähtö vuoteen 2021, kun Olli Mustosen kausi taiteellisena johtajana alkaa. Kesto noin 1 h 30 min. Ei väliaikaa. Liput 30 €, ilmoittautumiset ja maksut viimeistään ke 11.11.
Peruutettu: Ma 14.12. klo 14.00 Elokuvakerho: ”Ensilumi”, elokuvateatteri Diana, Humalistonk. 3. Ilmoittaudu Helkky Vesteriselle helkkyvesterinen[@]gmail.com viimeistään pe 11.12. Lipun hinta 9 € maksetaan elokuvateatterin lippukassalla. Runollisen kaunis tarina iranilaisesta perheestä, joka hakee turvapaikkaa Suomesta. Ohjaaja Hamy Ramezanin perhe tuli Suomeen pakolaisena hänen ollessaan alle 10-vuotias. Pääosassa esiintyy Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlilla parhaana näyttelijänä palkittu iranilainen tähti Shahab Hosseini.
UUTTA! Ke 16.12. ”Joulurauhaa ja perinteitä”, opastettu kävelykierros Vanhan Suurtorin ympäristössä. Lähtö Brinkkalan parvekkeen alta klo 10.00. Glögitarjoilu. Ilmoittautuminen ma 14.12. mennessä. HUOM! pukeudu lämpimästi, ota maski mukaan.
Peruutettu: Ke 16.12. klo 19.00. Karitan joulu. Turun konserttitalo. Karita Mattilan jouluinen konsertti, lippu 50 €. Ilm. ja maksut viimeistään to 29.10. Huom! aikainen ilmoittautuminen.
Peruutettu: To 17.- pe 18.12. Joulutori- ja käsityömatka Tallinnaan. Mielenkiintoisia tutustumiskohteita kaikille, kädentaitajaryhmälle omaa ohjelmaa toisena päivänä. Menomatkan buffet sisältyy hintaan 260 €/hlö (1 hengen huonelisä 35 €). Lähtö tuomiokirkkoaukiolta klo 7.00. Lisämaksusta: Joulubuffet paluumatkalla 34 €, OPERETTI-KUNINGAS IMRE KÁLMÁN, konserttiesitys Estoniassa 17.12. klo 19.00, hinta n. 35 €.
Huom. Matka ja paluumatkan buffet maksetaan poikkeuksellisesti tilille Seija Somerpalo FI69 5710 5220 0879 68. Matkanjärjestäjä J & M Launokorpi.
KERHOT SYKSY 2020
Kerhot kokoontuvat osoitteessa Aurakatu 20 F klo 13 ellei toisin ilmoiteta. Portilla ja ovella on TOAY:n summeri. Uudet jäsenet ovat tervetulleita kerhoihin, joissa on tilaa. Voit kysyä Lukupiiristä ja Seniorisanailijoista Annukka Syrjäseltä p. 050 342 7195, Viinikerho 1:stä Eeva Grönroosilta p. 040 540 2483, Viinikerho 2:sta Marjaliisa Pyöli-Vainiolta p. 050 560 7424, Kädentaitajista Seija Somerpalolta p. 050 089 9930 ja elokuvakerhosta Helkky Vesteriseltä p. 040 514 1054.
Lukupiiri perjantaisin: 18.9., 16.10., 20.11. ja 11.12.
Keskustelukerho Seniorisanailijat maanantaisin 21.9., 12.10., 16.11. ja 14.12. Sanailijat vaihtavat mielipiteitä lähes kaikenlaisista asioista, tule mukaan keskustelemaan!
Viinikerho 1 (”In vino veritas”): ke 16.9., to 8.10., ti 3.11. Peruutettu: ma 7.12. Tällä hetkellä täynnä.
Viinikerho 2 (”Vin o´ lever”): ti 15.9., ke 7.10., to 5.11. Peruutettu: ke 9.12. Tällä hetkellä täynnä
Kädentaitajat: ke 4.11.